Vihdoin ja viimein viiden viikon haaveilun jälkeen olen saanut polkupyörän! Hollantilaisten kurssikavereitten avustuksella löytyi menopeli sopivaan hintaan. Aikamoisia autokauppiaita nuo pyöräkauppiaat osaa olla... no onneksi oli tulkkeja mukana.

Koulu alkoi eilen, tänään olikin jo sitten hyvin ansaittu vapaapäivä. Opetus vaikuttaa tasokkaalta ja voi olla että on myös aika vaativaa. Siitä lisää myöhemmin. Hollantilaiset kurssilaiset vaikuttaa ihan mukavilta, avuliaita ainakin ovat. Ja ikäistään vanhemman näköisiä! Ihan mielissäni eilen aamulla ajattelin, että onko tosiaan niin etten olekaan taas se vanhin täti koko luokassa. No eipä tietenkään. Tyypit joiden luulin lähentelevän kolmeakymmentä paljastuivat 19- ja 20-vuotiaiksi! Synkkää.. Toisaalta kun oma henkinen ikäni lähentelee viittätoista niin ehkä tämä tästä.

Jostain syystä en ole ottanut vielä ainuttakaan kuvaa Deventerissä. Ei vaan jotenkin lähde kamera mukaan niin automaattisesti kun tietää että täällä viipyy pitkään. Tai sitten se johtuu siitä että täällä haisee pahalle. Täällä haisee paska. Lannoite. Sikafarmi. Syy saattaa löytyä tuosta 100 metrin päässä alkavasta maalaismaisemasta, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Ei täällä ihan koko ajan haise.

Tuossa lähellä on kiva puisto, jonka keskellä on lampi ja aitaus, jossa on kanoja, pässejä, jonkin sortin peuraeläimiä ja pupuja. Ja siinä lammella käy viikonloppuna perheet viettämässä aikaa ja ruokkimassa lokkeja. Nämä ruokkii ihan tosissaan täällä puluja ja lokkeja. Minun mielestä sorsassa menee se linnun ruokkimisen raja.

Tässä asunnossa on odotetusti seinät paperista. Erityisen hyvin kuuluu alakerran naapurin (lempinimi Apina, näin tuttujen kesken) päivä (ja erityisesti ilta-) askareiden äänet. Apina on äänien perusteella viikonloppuisä, jolla on vaalea naisystävä. Vaalea naisystävä soittaa pianoa ja laulaa Norah Jonesia (!!) aina yksin jäädessään. Tai harjoittelee pianonsoittoa ja laulamista. Pitkä taival edessä. Apinalla on ikävän kuuloinen yskä, joka on pahimmillaan yleensä varhain aamulla. Yskä saattaa johtua tupakanpoltosta, jota Apina myös harrastaa. Parvekkeella tupakoidessaan Apina antaa mielellään naapureilleen roskanlajitteluohjeita kehottaen rennosti laittamaan kaikki roskat sekajätteeseen. Äänien perusteella Apina ja Vaalea naisystävä kuvaavat jonkin sortin aikuisviihde-elokuvaa. Harmittavan usein kuvaavat. Apinalla on viininpunainen Volvo-merkkinen henkilöauto. To be continued.